Ulkoministeriö neuvoo turisteja poistumaan Pakistanista

Suomen suurlähetystö Pakistanissa neuvoo maassa olevia suomalaisia aikaistamaan kotiinpaluutaan tai lykkäämään maahantuloa, jos mahdollista. Suomalaisia on lähtenyt ja lähdössä niin, että ensi viikolla maassa on enää 20-30 suomalaista. Luvussa ovat mukana lähetystön työntekijät, YK:n avustustyöntekijät ja toimittajat.
Ulkoministeriön mukaan yleistilanne Pakistanissa on toistaiseksi ollut suhteellisen rauhallinen, mutta ulkomaalaisvastainen liikehdintä on lisääntynyt etenkin lähellä Afganistanin rajaa. Myös pääkaupungissa Islamabadissa on ollut mielenosoituksia amerikkalaisia ja Pakistanin hallitusta vastaan.

Myös muut EU-maat ovat antaneet samanlaisia neuvoja kansalaisilleen ja ohjanneet pois sellaista edustustohenkilökuntaa, joka ei ole aivan välttämätöntä toiminnan kannalta. Ulkoministeriön mukaan kyseessä ei ole evakuointi vaan varotoimi.

Toistaiseksi lennoille Pakistanista pois ovat mahtuneet kaikki halukkaat. Tilanne saattaa heiketä, kun British Airways on keskeyttänyt lentonsa.

Finnair valmistautuu kiertämään Pakistanin

Finnair on valmistautunut muuttamaan Pakistanin yli kulkevaa lentoreittiä, jos kansainvälisesti katsotaan, että maan ilmatila ei ole turvallinen. Mahdollinen reittimuutos koskee ainoastaan Bangkokin-lentoa, sillä muualle Kaukoitään lennetään Siperian yli.

-Käymme vilkasta sähköpostikirjeenvaihtoa kansainvälisten yhteistyökumppaniemme kanssa. Menettelemme luultavasti niin kuin eurooppalainen valtavirta, Finnairin turvallisuuspäällikkö Erkki Ahtee kertoo.

Pakistanin kiertäminen ei tuo Bangkokin-lentoon välilaskua. Lento kestää vain pitempään.

-Meillä on useita eri reittivaihtoehtoja Kaukoitään. Taloudellisinta on lentää lyhintä reittiä, mutta jos tulee pientäkin aihetta huoleen, niin muutamme koneet toiselle reitille, Ahtee sanoo.

Hän ei halua spekuloida, millaisessa tilanteessa aletaan huolestua. Tilannetta seurataan joka hetki. Lentoreitin vaihtaminen ei vaadi isoja selvittelyjä vaan päätös voidaan tehdä nopeasti. Muiden maiden kiertämistä ei ole pohdittu. Afganistanin Finnair on päättänyt kiertää jo aiemmin.

Finnairin kaukoreitit lennetään normaalin aikataulun mukaisesti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.