Ulkoministeriö: Siepatut suomalaiset palanneet kotimaahan

Ulkoministeriö kertoo, että siepatut eivät halua minkäänlaista mediahuomiota eivätkä halua antaa mitään lausuntoja.

Nigeriassa keskiviikkona kidnapatut suomalaiset ovat palanneet kotimaahan. Ulkoministeriön tiedotusyksikön päällikön Erja Tikan mukaan kaksi siepattuna ollutta henkilöä saapui Suomeen tänään puolenpäivän aikoihin.

Suomalaisten työnantaja, italialainen öljy-yhtiö Eni välitti asiasta tiedon Suomen Nigerian-suurlähetystöön Abujaan. Henkilöiden saapumisesta Suomeen on kerrottu myös omaisille.

- He olivat järkyttyneitä, mutta vahingoittumattomia. Saimme jo aiemmin tiedon, että he eivät halua minkäänlaista mediahuomiota eivätkä antaa mitään lausuntoja, Tikka kertoo.

Kaksikon saapumista oli Helsinki-Vantaan lentokentällä aamulla odottamassa koko joukko toimittajia. Ilmeisesti kaksikko pystyi palaamaan kotimaahan suurempaa huomiota herättämättä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.