Ulkoministeriön kriisiajan puhelinpäivystys uusittu

Ulkoministeriö uudisti puhelinpäivystyksensä kriisitilanteiden varalle.

Ulkoministeriö uskoo kriisivalmiutensa parantuneen merkittävästi viime tapaninpäivän tsunamin jälkeen. Ministeriön vastavalmistuneessa kriisikeskuksessa on nyt muun muassa aiempaa huomattavasti enemmän puhelinpäivystäjiä.

Tsunamin aikaan ministeriöön yritettiin ottaa yhteyttä kymmeniätuhansia kertoja ja linjat tukkeutuivat pahoin. Niistä vain 7000 pääsi läpi. Puhelinlinjoja oli aluksi käytössä vain kolme.

Konsuliyksikön päällikkö Pekka Hyvönen ulkoasiainministeriöstä kertoo, että ongelmana oli myös puhelintekniikan pettäminen.

-Sitä oltiin kokeiltu ja silloin kun sitä kokeiltiin se toimi hyvin. Vaikka se olisi ollut sen mukainen mitä tilasimme, niin eihän sen kapasiteetti olisi riittänyt, Hyvönen toteaa.

Presidentti Martti Ahtisaaren johtama tutkintalautakunta suositteli kesällä toimintavalmiuden lisäämistä.

Nyt ulkoministeriöön onkin valmistunut uusi kriisikeskus, jossa on muun muassa valmius 18:lle puhelinpäivystäjälle. Jonotuspaikkoja on 40.

-Eihän mikään puhelinkeskus pysty vastaamaan sellaiseen määrään puhelinsoittoja mitä tsunamin aikana tuli, joten on hyvin tärkeää, että on käytettävissä myös muita välineitä. Meillä on webbi-lomake, jolla voi ilmoittaa tietoja kadonneesta henkilöstä ja vastaavasti myös sähköpostiosoitteet otetaan käyttöön, Hyvönen kertoo.

Normaalisti koulutusluokkana toimiva tilannekuva- ja puhelinpäivystyskeskus otetaan käyttöön välittömästi kriisitilanteen alettua. Uutta toiminnassa on myös se, että toisin kuin tsunamin aikaan, nyt puhelut ovat maksuttomia.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 19.12.2005)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.