Ulkosaariston Utö sinnittelee pysyäkseen asuttuna

Utön asukkaat pelkäävät saaren ympärivuotisen asutuksen puolesta. Puolustusvoimat on vähentämässä väkeään linnakkeelta. Kaukaiselta saarelta puuttuvat työpaikat.

Utössä asuu ympäri vuoden vain muutama kymmenen ihmistä. Suurella osalla on kytkös armeijan linnakkeeseen. Vuodenvaihteessa puolustusvoimat supistaa toimintaansa.

Taloja jää tyhjilleen. Valtio ja Korppoon kunta ovat neuvotelleet kiinteistöjen tulevaisuudesta jo lähes vuoden.

Valtio vähentää väkeä, mutta samaan aikaan asukkaiden houkutteluprojekti saa EU-rahaa. Yli sata ihmistä on kysellyt mahdollisuuksista: joukossa IT-yritys ja retriittejä suunnitteleva seurakuntayhtymä.

- Jos netin kautta pystyy tekemään omaa ammattiaan, niin se onnistuu, käsityöläiset, taiteilijat, sitten myös pikkasen yritystoimintaa tänne toivotaan, projektipäällikkö Johanna Pakola Utö hembygdsförening-yhdistyksestä kertoo.

Projektipäällikön lisäksi saarelle on muuttanut vasta kuusihenkinen Ketolan perhe. Isä remontoi taloja, äiti on kotona.

- Tämä Utö on poikkeuksellinen mahdollisuus, että täällä on vuokra-asuntoja ja suomenkielinen koulu ja niitä paikkoja ei saaristossa monta ole. Sitten kun me tämä löydettiin, niin me tänne tultiin, Johannes Ketola kertoo.

Saarella ikänsä asunut luotsivanhin toivoo muuttajia mutta muistuttaa olosuhteista. - Tämä paikkahan on kesäparatiisi erityisesti lapsille. Kesällä voi uida ja tehdä muutakin, mutta talvella on aika tukalaa, eläkkeellä oleva luotsivanhin Eskil Öhman kertoo.

Matkailun varaan on vaikea rakentaa. Purjeveneruuhka kestää vain heinäkuun. Lisäksi pieni saari on täynnä kiellettyjä sotilasalueita.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 03.09.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.