Univaje altistaa sairauksille

Sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen riski kasvaa univajeisilla. Vähiin jääneet yöunet altistavat myös lihomiselle, sanoo unitutkija Tarja Stenberg Huomenta Suomen haastattelussa.

Stenbergin mukaan ihmisen on fysiologisesti tärkeää nukkua öisin.

- Päivällä elimistö on virkistynyt. Nukkuminen toki onnistuu, jos on unipainetta, mutta unen laatu jää heikoksi, Stenberg sanoo.

Vuorotyö aiheuttaa Stenbergin mukaan terveyshaittoja univajeen vuoksi, mutta niitä voidaan vähentää erilaisin työaikajärjestelyin.

Koululaisten vanhemmille Stenbergillä on viesti: lapset nykyistä aiemmin nukkumaan.

- Yöuneen valmistautuminen pitäisi aloittaa kymmenen tuntia ennen heräämistä, Stenberg sanoo.

Hänen mukaansa etenkin nuorilla on tapana aliarvioida unentarpeensa.

- Vielä 17-vuotiaanakin tarvitaan yhdeksän tunnin yöuni, Stenberg sanoo.

(MTV3)

Katso unitutkija Tarja Stenbergin haastattelu (Huomenta Suomi 18.8.2009)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.