UPM:n Kymin tuotantolinjat taas käynnissä

Sellutehtaalla oli eilen vaaratilanne, kun käytössä olleeseen maakaasuputkeen tehtiin vahingossa reikä.

UPM-Kymmenen Kymin tehtaalla Kuusankoskella vaurioitunut maakaasuputki on korjattu. Aamulla toiminnassa olivat myös tuotantolinjat, jotka onnettomuuden vuoksi eilen pysäytettiin.

Sellutehtaalla syntyi eilen iltapäivällä uhkaava vaaratilanne, kun asentajat tekivät vahingossa reiän käytössä olleeseen maakaasuputkeen vanhojen putkistojen purkutöiden yhteydessä. Kaasuvuoto aiheutti tulipalovaaran, minkä vuoksi pelastuslaitos eristi ja tyhjensi alueen. Henkilövahinkoja ei syntynyt.

Maakaasuputki korjattiin eilisillan aikana. Myös maakaasua polttoaineenaan käyttävä hajukaasukattila käynnistettiin heti, kun maakaasun syöttö saatiin toimimaan. Onnettomuus aiheutti lähialueella jonkin verran hajuhaittoja.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.