Urheilijanuoret kännäävät kuten muutkin nuoret

Urheiluseuroihin kuuluvat nuoret käyttävät yhtä paljon alkoholia kuin muut nuoret, kertoo Terveyden edistämisen tutkimuskeskus.

Johtaja Lasse Kannas kritisoi urheilukulttuurin romantisoimista. Hänen mukaansa urheiluseuroja ei ole hyvä markkinoida päihteidenkäyttöä ehkäisevinä.

Vanhemmat voivat erehtyä luottamaan liiaksi urheiluharrastuksen myönteiseen vaikutukseen, vaikka seura ei suojaa päihteiltä. Kannas korostaa, että yhtä lailla urheilijanuorten päihdekokeiluja on seurattava valppaasti.

15-vuotiaista nuorista joka kolmas käyttää alkoholia vähintään kerran kuukaudessa, tytöistä pari prosenttia enemmän kuin pojista. Joka neljäs nuorista on ollut vähintään neljä kertaa humalassa.

Tulokset käyvät ilmi Maailman terveysjärjestön WHO:n koululaistutkimuksen viimevuotisesta Suomen aineistosta.

Kannaksen mielestä on ristiriitaista, että urheilua korostetaan terveyttä edistävänä harrastuksena, mutta urheilussa sallitaan tietynlaisia toilailuja.

- Toisaalta päihteidenvastainen ilmapiiri on koventunut, mistä osin johtuu se, että reaktiot jääkiekon maailmanmestaruushulinointiin ovat olleet näinkin voimakkaita, hän sanoo.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.