Urheilijat tyrmistyivät Urheilukoulun tiukentuvista ohjeista

Apulaisoikeusasiamies Maija Saklinin päätös yhdenvertaistaa huippu-urheilijoiden varusmiespalvelusta on saanut monet urheilijat älähtämään sosiaalisessa mediassa.

Helsingin Sanomat uutisoi, että puolustusvoimat poistaa urheilijoilta palvelusajan erioikeuksia. Esimerkiksi aikaisemmin huippu-urheilijat ovat automaattisesti päässeet lyhimpään palvelusaikaan, miehistökoulutukseen, joka nykyään kestää 165 vuorokautta. Nyt miehistökoulutukseen pääsevät valitaan alokaskauden aikana.

Käytäntö pysyy kuitenkin pääesikunnan koulutuspäällikkö eversti Hannu Hyppösen mukaan samanlaisena kuin ennenkin, eli miehistökoulutukseenkin pääsee urheilullisten näyttöjen perusteella. Sen sijaan muun muassa poikkeavat aloitusajat poistuvat.

Muutosten on määrä tulla voimaan ennen seuraavan alokaserän saapumista. Twitterissä muun muassa jääkiekkojoukkue HIFK;n jääkiekkoilija Teemu Ramstedt ja Salibandyliigan SSV-joukkueessa pelaaja salibandyn pelaaja Miko Kailiala kritisoivat päätöstä.

Myös tämän vuotinen nuorten SM-kultamitalisti, hiihtäjä Lauri Gummerus ja veikkausliigajoukkue IFK Mariehamnin pelaaja Aleksei Kangaskolkka ihmettelivät päätöstä.

Samaten veikkausliigajoukkue KUPSin jalkapallopelaaja Petri Pennanen ihmetteli useamman twiitin verran Urheilukoulun tiukentuvia käytäntöjä.

Urheilijoiden reaktioista kertoi ensin Ilta-Sanomat. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.