Urpilainen: 67 miehen jälkeen on naisen vuoro

36-vuotias Jutta Urpilainen tarttui valtiovarainministerin salkkuun haasteellisella hetkellä - maailmantalous myllertää ja Suomikin ottaa koko ajan syömävelkaa.

Tuoretta rahaministeriä haasteet eivät kuitenkaan karkottaneet, vaan juuri ne saivat hänet itse asiassa tarttumaan valtiovarainministerin salkun kahvaan.

- Mietin aika pitkään salkkujakoa ja sitä, mitä sosiaalidemokraatit salkkujaossa tavoittelevat ja toisaalta myöskin sitä, mikä on itselleni sopivin tehtävä. Loppujen lopuksi päätöksen tekeminen oli aika helppoa, koska tässä pestissä pystyn ehkä parhaiten vaikuttamaan ihmisten arkeen, kuvailee Urpilainen (sd).

- Ja ehkä bonussyy siihen, että valitsin juuri valtiovarainministerin salkun oli se, että meillä on ollut historiassa 67 miestä valtiovarainministerinä. Eiköhän nyt ollut aika saada nainen tähän tehtävään ja sitä kautta jälleen yksi lasikatto rikottua.

"Syömävelasta päästävä eroon"

Urpilaisen ministerikauden suurin haaste liittyy eittämättä valtion talouden tasapainottamiseen.

- Jokainen meistä, joka hoitaa omaa kotitalouttaan ymmärtää, ettei kukaan voi elää jatkuvasti velaksi. Sama koskee myöskin valtiota, me emme voi koko aikaa rahoittaa menoja lainarahalla. Ja tähän liittyy nyt suurin haaste, miten onnistumme kääntämään velkaantumisen laskuun. Se edellyttää muun muassa uusien työpaikkojen syntyä, sekä nuorisotyöttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden vähentymistä.

Urpilainen painottaa, että hän haluaa pitää kiinni siitä, että laman laskun maksamiseen osallistuvat myös yhteiskunnan varakkaimmat.

- Näitä vaikeita päätöksiä, kuten verojen kiristämisiä ja menosäästöjä pitää tehdä mahdollisimman oikeudenmukaisella tavalla niin, että myöskin ne yhteiskunnan vahvimmat ja varakkaimmat osallistuvat aiempaa suuremmalla panostuksella lamatalkoisiin.

Jäätelökesä soimaan ja uimaan

Vaikeiden kysymysten vastapainoksi rahaministeri ja demareiden puheenjohtaja tietää miten vaihtaa vapaalle ja rentoutua.

- Kyllä hyvä paikka loman viettoon on kesämökki tuolla Keski-Suomessa. Kun laittaa savusaunan lämpiämään, käy lenkillä ja uimassa niin siinä ajatukset kyllä kaikkoaa ja mieli virkistyy ja akut latautuu.

Laulua harrastava Urpilainen kertoo lopuksi, mitkä ovat ne kesäiset kappaleet, jotka saavat hymyn huulille.

- Maailmaan mahtuu paljon hienoja lauluja, mutta kaksi suosikkikesäbiisiäni ovat kumpikin kotimaisia. Toinen on Maaritin Jäätelökesä, jota olen itsekin laulanut jopa bändin kanssa, ja toinen on Mamban Vielä on kesää jäljellä.

Tuskalla ja työllä kokoon kyhättyä uutta hallitusta on nimitetty milloin kirppusirkukseksi, milloin kaikilla mausteilla ryyditetyksi hyytelöksi. Mutta keitä tässä hallituksessa istuu?

Tässä juttusarjassa tapaamme joka arkipäivä yhden uusista ministereistämme. Ministerit pääsevät pohtimaan oman salkkunsa sisältämiä haasteita ja kertomaan myös siitä, mitä kiireisen poliitikon kesänviettoon kuuluu. Sarja lähetetään myös Radio Novassa arkisin kello 12.30.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.