Urpilainen äänesti Fennovoiman puolesta

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen äänesti eduskunnassa vain yhden uuden luvan eli Fennovoiman puolesta. Hän perusteli ratkaisua muun muassa sillä, että alalle saadaan uusia toimijoita. Se puolestaan parantaa kilpailua ja koituu sähkömarkkinoiden ja kuluttajien eduksi.

Ydinvoimaa kannattanut Urpilainen pitää tärkeänä sitä, että uusia voimaloita rakennettaessa käytetään mahdollisimman paljon suomalaista työvoimaa.

-Oman päätökseni tärkeimpiä vaikuttimia olivat, että uuden ydinvoimalan myötä Suomi pystyy vähentämään päästöjä ja turvaamaan suomalaiselle teollisuudelle kohtuuhintaisen energian. Sitä mukaa on tärkeää huolehtia siitä, että uusia voimaloita rakentaessa käytetään ensisijaisesti suomalaista työvoimaa ja suomalaisia yrityksiä toisin kuin Olkiluodossa on tehty.

Urpilainen toivoo MTV:n uutisten haastattelussa, että päätöksen myötä yritykset pysyvät Suomessa.

-Nyt kun eduskunta on nyt tullut vastaan omilla päätöksillään, pallo on suomalaisilla yrityksillä. Jo nyt on kuultu muutamista myönteisistä investoinneista muun muassa Outokummulta.

"Huoli uusiutuvasta energiasta aiheellinen"

Ydinvoiman vastustajien mukaan Suomessa ei ole kahden uuden ydinvoimalan jälkeen intoa eikä tarvista kehittää uusiutuvia energianlähteitä. Urpilaisen mielestä huoli on aiheellinen.

-Äänestin itse siksikin vain yhden voimalan puolesta. Mielestäni tässä tilanteessa tarvitaan ydinvoimaa, että fossiilisten polttoaineiden käyttöä voidaan vähentää. Me tarvitsemme sen rinnalle kuitenkin entistä enemmän panostusta uusiutuviin energianlähteisiin. Itse pelkään, että jos ydinvoimaa lisätään nyt merkittävästi, on olemassa se riski, että markkinat eivät halua panostaa niihin.

-Nyt eduskunta on kuitenkin päätöksensä tehnyt, ja sen kanssa eletään. Seuraavaksi on huolehdittava siitä, että niin uusiutuviin energianlähteisiin kuin energiatehokkuuteenkin panostetaan. Odotan molempiin syyskauden alkaessa hallitukselta esityksen.

Demareiden rivit rakoilivat muutenkin äänestyksessä. Urpilaisen linjoilla olivat puolueesta myös Jukka Gustafsson ja Merja Kuusisto. Sen sijaan Krista Kiuru, Paula Viitamies, Marko Asell ja Kari Rajamäki äänestivät TVO:n luvan puolesta, mutta Fennovoimaa vastaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.