Urpilainen: Hallituksen energiaveropäätös oli väärä

Energiaverot nousivat tänä vuonna ja sen myötä sähkölaskut ovat kallistuneet jopa 15 prosenttia.

Sosiaalidemokraattisen puolueen puheenjohtaja Jutta Urpilainen tyrmäsi hallituksen energiaveropäätöksen Huomenta Suomen puheenjohtajatentissä.

- Energiaveron korotus oli väärä poliittinen päätös. Se oli epäoikeudenmukainen, koska se kohdistuu kipeimmin juuri pienituloisiin. Lisäksi se vaikeuttaa myös suomalaisen teollisuuden toimintaedellytyksiä, koska meillä on paljon metalli- ja metsäteollisuutta, jotka käyttävät runsaasti energiaa.

- Sdp on kyllä valmis uudelleenarvioimaan hallituksen energiaveropäätöstä seuraavalla vaalikaudella, jos ja kun olemme hallituksessa.

"Pääomaverotus progressiiviseksi"

Urpilaisen mukaan verokysymyksiä voidaan kaiken kaikkiaan pitää vedenjakajana tulevissa eduskuntavaaleissa.

- Miten suhtaudutaan energiaveron lisäksi arvonlisäveroon, joka on niin ikään tasavero, josta köyhä ja rikas maksavat saman veroprosentin. Sdp ei halua kiristää arvonlisäverotusta, koska se tarkoittaisi sitä, että lääkkeiden, palveluiden ja ruoan hinta nousisi ja sitä kautta kaikkein pienituloisimpien tilanne hankaloituisi entisestään.

Urpilaisen mukaan Sdp kiristäisi sen sijaan pääomaverotusta.

- Sdp:n näkee, että tällä hetkellä palkkaverotuksen ja pääomatuloverotuksen välillä on aika suuri eriarvoisuus. Juuri tätä eriarvoisuutta pyrimme kaventamaan niin, että pääomatuloja verotettaisiin samalla tavalla kuin palkkatuloja. Meidän mielestämme pääomatuloista pitäisi verottaa 30 prosenttia ja verotus kiristyisi progressiivisesti.

Katso SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen haastattelu: (Huomenta Suomi 30.3.2011)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.