Urpilainen: Nordea tuskin aiheuttaa toraa

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) ei toistaiseksi näe, että Ruotsissa pääpaikkaansa pitävän Nordean valvonnasta olisi kehkeytymässä toraa. Nordea toimii sekä euroalueen sisä- että ulkopuolella, Suomessa tytäryhtiönä.

Ruotsi suhtautuu hyvin epäilevästi yhteiseen pankkivalvontaan, koska se ei ole euromaa eikä sillä ole siten euromaan valtaa Euroopan keskuspankissa, jonka alaisuuteen yhteinen pankkivalvonta aiotaan järjestää.

Talouskomissaari Olli Rehn sanoi perjantaina Ylelle, että komission pankkivalvontaesitykseen sisältyy se, että kaikki euroalueella toimivat pankit, mukaan lukien euroalueen ulkopuolisten tytäryhtiöt, ovat EKP:n alaisen pankkivalvonnan piirissä.

Urpilaisen mukaan varsinaista kädenväännön merkkejä Nordean valvonnasta ei ainakaan toistaiseksi ole, ja ratkaisu löytynee ajallaan.

- Varmasti ihan lähiaikoina tullaan käymään se keskustelu, että mitkä pankit tämän valvonnan piiriin kuuluvat, hän sanoi valtiovarainministerikokouksen jälkeen Kyproksella.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.