Urpilainen suhtautuu tyynesti Saariselkä-kohuun

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen suhtautuu tyynesti poisjättämiseensä viime viikonloppuna Saariselällä pidetystä Euroopan talousasioita käsittelevästä seminaarista.

Hänen mukaansa kyseessä oli enemmän vapaa-aikaan kuin talousasioihin keskittyvä tilaisuus.

-Tietenkin on mukava olla paikalla aina sellaisissa tilaisuuksissa, joissa käsitellään oman toimialan asioita ja erityisesti, jos käsitellään sellaisia asioita, joista itse pitää Euroopassa neuvotella. Minulle on tullut sellainen käsitys, että Saariselän tilaisuudessa oli kyse enemmän vapaa-ajan vietosta ja ehkä asia ei siellä ollut sitten ihan keskiössä, toteaa Urpilainen.

Urpilainen ei innostu ajatuksesta Euroopan pysyvän kriisirahaston kasvattamisesta ainakaan merkittävästi.

-Mielestäni ajatus siitä, että kapasiteettia kasvatettaisiin joidenkin tahojen esittämään 940 miljardiin, tuntuu kyllä hyvin vaikealta., kommentoi Urpilainen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.