Mainos

Urpilainen tyrmää Ylellä paluuaikeet SDP:n johtoon

Kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd.) ei aio haastaa SDP:n nykyistä johtajaa, valtiovarainministeri Antti Rinnettä.

Urpilainen sanoi Ylen Ykkösaamussa pitävänsä epätodennäköisenä, että hän pyrkisi puolueen johtoon myöskään myöhemmin.

Urpilainen perusteli kantaansa sillä, ettei menneeseen pidä takertua.

Urpilainen sanoi Ykkösaamussa myös, että uskoo hallituksen syntyvän nykyiseltä kolmen porvaripuolueen pohjalta. Hän arveli neuvottelijoilta löytyvän riittävästi tahtoa vaikeuksien voittamiseen. Urpilainen arvioi yritysmaailmasta hallitusneuvotteluihin tuodun prosessijohtamisen olevan hyvin hallituksenmuodostaja Juha Sipilän (kesk.) käsissä.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.