Urpilainen tyytyväinen Espanjan lainaohjelmaan – Kypros seuraava avustettava

Euromaiden valtiovarainministerit ovat puhelinkokouksessaan hyväksyneet Espanjan pankkien tueksi sovitun lainaohjelman.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mukaan ohjelma hyväksyttiin ennakoidusti lyhyen keskustelun jälkeen.

– Uskon ja toivon, että tämänpäiväinen lainaohjelmapäätös lisää luottamusta Espanjaan. Ohjelma on hyvä, siinä on paljon sellaisia tavoitteita, joita Suomi on pitänyt esillä muun muassa sijoittajien ja pankkien omistajien vastuusta, Urpilainen sanoi Helsingissä.

Urpilaisen mukaan Espanjan lainaohjelma ei valitettavasti ole viimeinen tukiohjelma euroalueen talouskriisissä, sillä Kypros on jo pyytänyt apua taloutensa pelastamiseksi.

Urpilainen ei vielä osannut sanoa, milloin Espanjalle maksetaan ensimmäiset tukirahat. Euromaat ovat sopineet, että Espanjalle voidaan myöntää ensimmäinen 30 miljardin euron lainaerä vielä heinäkuun aikana, mutta Urpilaisen mukaan ei ole varmaa, tarvitseeko maa rahoja jo nyt.

– Jos Espanjassa lähtee liikkeelle esimerkiksi talletuspako pankeista, silloin meidän pitää pystyä toimimaan nopeasti.

(MTV3 - STT)

Katso juttu Seitsemän uutisista (20.7.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.