Urpilainen vaatii EU:ta suitsimaan villiä kapitalismia

Euroopan unionin ja eurooppalaisten poliitikkojen on ryhdyttävä yhdessä luomaan markkinataloudelle ylikansallisia sääntelymekanismeja, vaatii SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.

-Ylikansalliset verot ovat yksi tapa toteuttaa yhteiskunnan heikompiosaisten kannalta oikeudenmukaista politiikkaa. EU:n on otettava johtava rooli villin kapitalismin suitsimisessa, sanoi Urpilainen lauantaina Turussa. Hän puhui puolueen 110-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyssä seminaarissa.

Urpilaisen mukaan meneillään oleva talouskriisi todistaa, että nykyinen uusliberalistinen talousjärjestelmä ei toimi. Myös sosialidemokraattien on arvioitava uudelleen suhdettaan markkinatalouteen.

-Keskeinen osa sosialidemokratian uudistumista on tehdä selkeä ero nykyisen talouskriisin aiheuttaneeseen markkinafundamentalismiin. Tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa erontekoa liberalismin humaaneihin ihanteisiin ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta, linjasi Urpilainen.

(MTV3 - STT9

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.