Urpilainen: Velkaantuminen tulee taittumaan

SDP:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen pitää tänään sovittua budjettisopua historiallisena. Hänen mielestään vanhuspalvelulaki oli hyvin vaikea vääntö, joka kuitenkin osoitti hallituksen pystyvän laittamaan yhteisen edun oman edun edelle.

–Saimme budjettiin 20 miljoonaa euroa lisää vanhuspalveluihin ja uskon, että sen myötä vanhusten asema parantuu. Hoitajamitoituksessa kunnilla on aikaa vuoteen 2014 saakka saada vanhusasiat kuntoon, Urpilainen kertoo.

Ensi vuonna Suomi velkaantuu seitsemän miljardia euroa eli noin 20 miljoonaa euroa päivässä. Tuosta huolimatta Urpilainen luottaa, että velkaantuminen tulee pitemmällä tähtäimellä taittumaan.

–Hallitus suhtautuu velkaantumiseen vakavasti ja sen vuoksi on jo tehty merkittäviä korotuksia ja menoleikkauksia. Ennustetietojen mukaan velkaantuminen tulee taittumaan. Kaikki riippuu kansainvälisestä taloudesta ja siitä, miten pian Euroopan talous saadaan taas vakaalle pohjalle, Urpilainen jatkaa.

Hallitus lupaa tehdä useita toimenpiteitä talouden vakauttamiseksi. Tasaisin väliajoin hallitus tarkistaa kehysriihessä, miten tavoitteet ovat toteutuneet.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.