Urpilainen: Yleinen palkka-ale veisi Suomen lamaan

Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mielestä Suomella ei ole varaa yleiseen palkka-aleen, koska se johtaisi lamaan.

SDP:n puoluehallituksessa puhunut Urpilainen toivoo palkkamalttia kuitenkin yritysjohtajilta.

Vaikeina talouden aikoina myös päättäjien on Urpilaisen mielestä hyvä osoittaa osallistuvansa talkoisiin.

– Silloin kun tehdään julkisen talouden säästöjä ja eletään hyvin vaikeita taloudellisia aikoja kuten nyt, voidaan oikeutetusti kysyä, mitä päättäjät ovat itse valmiita tekemään.

Tämä oli Urpilaisen mukaan ajatus, kun hallitus päätti ministereiden palkkojen alennuksesta reilu vuosi sitten. Palkkojen alentaminen ei hänen mukaansa ole viesti työmarkkinoille.

Keskustelu palkka-alesta ryöpsähti, kun presidentti Sauli Niinistö esitti palkkiokorotuksensa perumista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.