USA toimitti luovutuspyynnön säilöönotetusta venäläismiehestä

Yhdysvallat on toimittanut Suomen viranomaisille virallisen luovutuspyynnön, joka koskee Suomessa säilöön otettua venäläistä hakkeriepäiltyä.

Oikeusministeriön hallitusneuvos Hannu Taimisto kertoo STT:lle, että luovutuspyyntö saapui perille alkuviikosta eli vaaditun 45 päivän kuluessa säilöönotosta. Nettihuijauksista epäilty mies otettiin säilöön Yhdysvaltain oikeusministeriön pyynnöstä 8. elokuuta.  

-Arvioimme ensin ministeriössä pyynnön sopimuksen- ja lainmukaisuuden ja sen jälkeen se toimitetaan keskusrikospoliisille, joka suorittaa luovutustutkinnan, Taimisto kertoo.  

Taimiston mukaan luovutusmenettelyssä keskiöön nousee kysymys kaksoisrangaistavuudesta eli se, ovatko teot, joista säilöön otettua miestä epäillään, säädetty rangaistaviksi myös Suomessa.  

Venäläismiehen epäillään saaneen haltuunsa miljoonia dollareita haittaohjelmien avulla.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.