Uskaltaako Kreikkaan enää matkustaa?

Poliittinen ja taloudellinen epävarmuus on vaivannut Kreikkaa jo pitkään. Kreikka on ollut kuitenkin monien vuosien ajan suomalaisten lempimatkakohde kesäisin.

Kreikkalainen toimittaja Evangelos Patouchas pitää Kreikkaa kuitenkin yhä turvallisena matkakohteena suomalaisille tänäkin vuonna.

– Ihmiset ovat kokeneet paljon kriisejä ja vaikeita aikoja. Kreikkalaisuus ihmisissä ei ole kuitenkaan kadonnut minnekään. Vieraanvaraisuus, ystävällisyys ja iloisuuden tunne on yhä säilynyt. Uskon, että lopussa kaikki menee hyvin, Patouchas sanoi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Hänen mukaansa suomalaisten ei tarvitse myöskään pelätä mahdollisia levottomuuksia.

– Olen seurannut tarkkaan tilannetta. Kohteet, joihin suomalaiset matkustavat, ovat rauhallisia. Paikalliset ihmiset ja viranomaiset pitävät rauhasta huolta. Pelottelu on ollut osa journalismin sirkusta, Patouchas latoo.

(MTV3)

Katso toimittaja Evangelos Patouchasin haastattelu: (Huomenta Suomi 21.5.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.