Uskontojen uhrien tuki: Lapset pelkäävät monissa yhteisöissä

Uskontojen uhrien tuki -yhdistys kertoo lapsiasiavaltuutetulle tänään luovuttamassaan selvityksessä, että lapset altistuvat joissakin uskonyhteisöissä voimakkaille peloille.

Yhdistyksen mukaan muissa yhteyksissä yhteiskunta ei hyväksyisi vastaavaa, vaan pyrkisi suojelemaan lapsia.  

Selvityksen mukaan esimerkiksi monet Jehovan todistajiin kuuluvat lapset pelkäävät maailmanloppua ja helluntailaisiin sekä vanhoillislestadiolaisiin kuuluvat helvettiin joutumista.  

Yhdistys kertoo, että erityisen voimakasta pelkoa lapsille aiheuttavat väitteet siitä, että pahat henget ovat todellisia, vaarallisia ja uhkaavat heitä.  

Ongelmiin voidaan selvityksen mukaan vaikuttaa lisäämällä tietoisuutta niistä. Esimerkiksi lastensuojelun ammattilaiset eivät yhdistyksen mukaan aina ymmärrä eri yhteisöissä elävien lasten kohtaamia tilanteita.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.