Uudelle lastensairaalalle 40 miljoonaa euroa

Helsingin ja Uudenmaan sairaaloiden (Hus) valtuusto on myöntänyt lastensairaalan rakentamista varten 40 miljoonaa euroa. Lahjoituksen saa Uuden Lastensairaalan Tukisäätiö.

Osa valtuustosta toivoi Husille näkyvämpää roolia rakennushankkeessa. Näkemyseroista huolimatta kaikissa puheenvuoroissa korostettiin, että lastensairaala on välttämätön ja se on ehdottomasti rakennettava.

Keskustelu kuitenkin johti vastaehdotukseen, jossa sairaalahanketta varten olisi haluttu perustaa säätiön ja Husin välinen kiinteistöyhtiö. Alkuperäinen esitys aiesopimuksesta tukisäätiön kanssa ja 40 miljoonan euron myöntämisestä säätiölle voitti äänestyksessä selvästi.

Lastensairaalan rahoittamiseksi on myös meneillään kansalaiskeräys. Lisäksi valtio lupasi kehysriihessä osallistua sairaalan rakennuskuluihin.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.