Uudet raitiovaunut käyttöön ensi kuussa – vaunut entistä mukavampia ja esteettömämpiä

Ensimmäinen sarjatuotantona tehty Artic-raitiovaunu on saapunut Helsinkiin Kainuusta.  

Uusissa raitiovaunuissa on kiinnitetty huomiota matkustajamukavuuteen ja esteettömyyteen. Matalalattiaraitiovaunuihin pääsee helposti lastenrattaiden tai pyörätuolin kanssa.

Vaunuja on testattu jo kolme vuotta pääkaupungissa, ja käyttäjiltä ne ovat saaneet pääosin positiivista palautetta. Sarjatuotantoon päätyneitä vaunuja on paranneltu palautteen pohjalta, muun muassa penkit ovat koekäytössä olleita pehmeämmät.  

HKL on tilannut kaikkiaan 40 Artic-raitiovaunua, jotka toimitetaan pääkaupunkiin kesään 2018 mennessä. Vaunut valmistetaan Transtechin Otamäen tehtaalla Kajaanissa.  
Ensimmäisen Artic-raitiovaunun piti saapua Helsinkiin jo viime viikolla, mutta tuolloin Kainuun paukkupakkaset estivät kuljetuksen toteutumisen.  





Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.