Uupuneet lukiolaiset jäävät ilman tukea

Joka kymmenes lukiolainen kärsii tutkimuksen mukaan koulu-uupumuksesta.

Uupuneet lukiolaiset kokevat muita useammin jäävänsä ilman tukea. Kouluterveydenhuolto tukee kohtuullisesti hyvinvoivaa enemmistöä, mutta pahoinvoiva vähemmistö voi jäädä yksin.

Suomen lukiolaisten liitto ja Stakes kertovat, että suhtautuminen koulunkäyntiin näyttää kuitenkin muuttuneen myönteisempään suuntaan etenkin suurissa lukioissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.