Uusi asetus kiristää meluntorjuntaa viihdealalla

Muusikoille ehdotetaan esimerkiksi lyöntivoiman vähentämistä.

Musiikki- ja viihdealan uusi meluasetus kiristää meluntorjuntaa muun muassa ravintoloissa ja teattereissa.

Työntekijän on saatava työnantajalta kuulosuojaimet, jos työpäivän keskimääräinen melu ylittää 80 desibeliä. Kauppalehden mukaan säännöt ovat tiukentuneet myös siten, että kuulosuojaimien sisällä melulle asetetaan rajat. Tähän asti on riittänyt, että työnantaja on vähentänyt melua.

Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa muusikoille esimerkiksi vähämeluisempia sovituksia ja lyöntivoiman vähentämistä.

(MTV3)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.