Uusi ehdokas tulossa presidentinvaaleihin

Yrittäjyyden professorina Helsingin Kauppakorkeakoulussa työskentelevä Arto Lahti on ilmoittanut keränneensä presidenttiehdokkuuteen vaadittavan 20 000 kannattajan nimilistan.

Presidentinvaaleihin on tulossa uusi ehdokas puolueiden ulkopuolelta. Professori Arto Lahti on ilmoittanut keränneensä ehdokkuuteen vaadittavan 20 000 kannattajan nimilistan.

Lahti voi osallistua presidentinvaaleihin sitoutumattomana ehdokkaana, jos oikeusministeriö vahvistaa kannattajamäärän.

Presidenttiehdokkaana Lahti aikoo tuoda esiin liberaaliin maailmankatsomukseen ja arvomaailmaan perustuvia vaihtoehtoja.

- Presidentti-instituution ei pitäisi olla sellainen puoluevallan jatke, joksi se on muodostunut sen takia, että puolueet tuovat sinne aina ykkösketjunsa, sanoo professori Arto Lahti.

Kampanjapäällikkö Tomi Riihimäen mukaan kannattajakorttien tarkistus on kuitenkin vielä kesken ja nimienkeruuta jatketaan ehdokkuuden varmistamiseksi. Kortit aiotaan luovuttaa oikeusministeriölle joulukuun alussa. Lahti voi osallistua presidentinvaaleihin sitoutumattomana ehdokkaana, jos ministeriö vahvistaa kannattajamäärän. Kannattajakorttien jättämisen takaraja on 7. joulukuuta.

Lahti on toiminut yrittäjyyden professorina Helsingin Kauppakorkeakoulussa vuodesta 1990 lähtien.

Verkkosivuillaan Lahti luettelee kampanjansa teemoina muun muassa pienen ja keskisuuren yritystoiminnan tukemisen, Karjalan palauttamisen, ylivelkaantuneiden aseman parantamisen sekä Suomen turvallisuusvajeen poistamisen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.