Uusi muotihuume gamma yleistynyt Suomessa

Uusi muotihuume gamma on yleistynyt Suomessa, kertoo Savon Sanomat. Gammaa tehdään lakasta, jota käytetään joissakin teollisuuspuhdistusaineissa ja ohenteissa.

Vielä 2000-luvun alussa gamma ja sen esiaine lakka olivat Suomessa harvinaisia tuttavuuksia. Vuonna 2006 poliisi ja tulli takavarikoivat Suomessa 24 litraa lakkaa ja gammaa.Viime vuonna määrä hyppäsi jo 159 litraan.

- Gamman suosio on kasvanut. Se on viihdekäytössä nuorilla, jotka eivät yleensä muuten ole joutuneet poliisin kanssa tekemisiin, rikosylikomisario Jaakko Sonck keskusrikospoliisista sanoo.

- On arvioitu, että takavarikoitujen huumeiden määrä on viisi prosenttia siitä, mitä Suomeen tuodaan.

Gamman käytön tunnistaminen on vaikeaa, eikä nuorten vanhemmille voi antaa mitään yksiselitteistä ohjetta, mistä gamman ja lakan tunnistaa.

Yleensä poliisin tietoon gamman käyttö tulee siinä vaiheessa, kun nuori on henkihieverissä sairaalassa. Näin kävi toissa vuonna esimerkiksi Joensuussa Ilosaari-rockissa, jossa muutama nuori joi gammaa - ehkä tietämättäänkin toisen tarjoamana.

Suomessa on ollut viime vuosina myös yksittäisiä myrkytyskuolemia, jossa nuori on kuollut gammaan tai lakkaan.

Jo puolen millilitran annos lakkaa riittääyliannostukseen. Seurauksena voi olla tajunnan lasku koomaan asti, kouristuksia ja hengityksen lamaantuminen. Lakan vaaralliset oireet korostuvat, jos henkilö on juonut samalla alkoholia tai hänellä on masennuslääkkeitä elimistössään.

Juuri äkillisten terveysongelmien takia poliisi pitää gamma- ja lakka-ilmiötä erityisen vaarallisena.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.