Uusia sikalavideoita julki – "Mikään ei ole muuttunut tiloilla"

Oikeutta eläimille -yhdistys on julkaissut uusia kuvia sikatiloilta.

Järjestön mukaan videot on kuvattu kevään ja kuluneen syksyn aikana 15:llä suomalaisella sikatilalla.

Videokoosteella on kuvaa haavautuneista ja vammautuneista eläimistä. Osa sioista makaa kuolleena.

– Toivomme, että ihmiset tekisivät omat johtopäätöksensä näiden videoiden pohjalta, että onko tuotantoeläinten oloissa muuttunut mikään vuosien 2007 ja 2009 jälkeen, jolloin myös julkaisimme samanlaisia videoita, Saila Kivelä Oikeutta eläimille -yhdistyksestä kertoo.

Kivelän mukaan kuvakooste osoittaa, että kyseessä ei ole enää yksittäistapaukset, kuten monesti on epäilty.

– Mielestäni olemme nyt nähneet tarpeeksi siitä, millaista eläintuotanto on, ja nyt on toiminnan aika.

Oikeutta eläimille -yhdistyksen mukaan vuosien 2007, 2009 ja 2011 aikana on kuvattu yli 100 suomalaista sikatilaa.

Kivelä oli vuonna 2009 itse kuvaamassa sikaloita, mutta ei tänä vuonna. Nyt julkaistut videot ovat hänen mukaansa yksittäisten, eläinten oloista huolestuneiden henkilöiden kuvaamia. Videot ovat Kivelän mukaan kuvattu yöaikaan ja tilan omistajan tietämättä.

– Meidän mielestä tämä on sellainen menetelmä, jolla saadaan totuudenmukaista kuvaa tiloilta, eli siellä ei ehditä tehdä mitään kosmeettisia parannuksia, ja se tilan arki näkyy sellaisena kuin se on.

Oikeutta Eläimille -yhdistys haluaa koko yhteiskunnan laajuista keskustelua ja toimia tuotantoeläinten olojen parantamiseksi. Ymmärrystä löytyy myös tilallisille.

– Uskon, että moni tilallinen tekee varmasti parhaansa siinä tilanteessa, missä he ovat. Yritämme osaltamme myös osoittaa, että koko lihateollisuuden ala on rakenteeltaan sellainen, että eläimen todellista hyvinvointia ei voida ottaa huomioon. Tähän vaikuttaa lainsäädäntö, mutta ennen kaikkea taloudelliset paineet.

Ensimmäisenä kuvat julkaistiin Ylen A-Studio-ohjelmassa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.