Uusien asuntojen virheet entistä massiivisempia

Uusissa asunnoissa on havaittu viime aikoina aiempaa pahempia virheitä.

Espoon rakennusvalvonnan mukaan esimerkiksi putket on jouduttu uusimaan useassa asunnossa ennen kuin asukkaat ovat edes muuttaneet sisään. Eräässä taloyhtiössä yläkerran jätevedet valuivat suoraan talon alle.

Rakennusvalvonnasta ongelmien taustalla on töiden teettäminen yhä enemmän mahdollisimman halvalla alihankkijoilla. Urakat pyritään myös saamaan valmiiksi niin nopeasti, ettei suunnittelu pysy perässä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.