Uusissa asunnoissa jopa kymmenien tuhansien eurojen tinkimisvara

Asuntokauppa osoittaa monessa kaupungissa pieniä piristymisen merkkejä, mutta varsinkin isojen, uusien asuntojen kauppa käy yhä vaimeasti.

Väliraha uuden ja vanhan asunnon välillä on kasvanut ennätyssuureksi, mikä hankaloittaa monen asunnonvaihtajan ostopäätöstä. Samalla rakennuttajat ovat entistä valmiimpia hintaneuvotteluihin.

Lahden ydinkeskustaan, kaupungintalon viereen valmistui puolitoista vuotta sitten uusi kerrostaloyhtiö, jonka asuntojen ennakoitiin menevän nopeastikin kaupaksi. 54 asunnosta 21 on kuitenkin yhä kaupan.

Varsinaisia kauppoja on viime aikoina tullut harvakseltaan, mutta rakennuttaja uskoo asuntokaupan piristymiseen.

– Totta kai myynnissä on aina alussa se iso piikki, kun kohdetta aletaan rakentaa. Meillä on kuitenkin jonkin verran varauksia siellä ja nyt odottelemme, että varauksien takaa ostajien nykyiset asunnot menisivät kaupaksi, sanoo Hartela Oy:n rakennuttaja-asiamies Maaret Hedlund.

Moni asunnonvaihtaja menisi kyllä mieluusti upouuteen asuntoon, mutta väliraha uuden ja vanhan asunnon välillä on kasvanut ennätyssuureksi. Keskimäärin uusi asunto maksaa koko maassa runsaat 1500 euroa neliöltä vanhaa enemmän, ja monin paikoin hintaero on vielä tuntuvastikin suurempi.

Vanhojen hinnat joustaneet

Hyvän kuvan hintaerosta saa esimerkiksi Lahdessa. Kun puolitoista vuotta sitten valmistuneessa talossa 68-neliöinen asunto maksaa noin 303 000 euroa, saa kymmenisen vuotta vanhan 63-neliöisen keskusta-asunnon kivenheiton päästä 175 000 eurolla.

Välittäjän mukaan vanhojen asuntojen hinnat ovat joustaneet markkinatilanteen mukaan uusia huomattavasti paremmin, mikä näkyy kauppamäärissä.

– Tällaisesta reilun 60 neliön keskusta-asunnosta olisi hulluina vuosina saatu varmasti lähelle 200 000, nyt noin 175 000. Jos asunnon kunto ja hinta ovat kohdallaan, niin kyllä keskusta-asunnot menevät kahdessa-kolmessa kuukaudessa nytkin kaupaksi, toteaa Kiinteistömaailman yrittäjänä toimiva Juha Hirvonen.

Yli puolet uusista yhä myynnissä

Uusissa asunnoissa myyntiajat ovat pidentyneet ja valmiiden asuntojen varanto kasvanut tasaisesti muutaman viime vuoden aikana.

MTV Uutiset kävi läpi 10 suurimman kaupungin kaikki myynnissä olevat uudet keskusta-asunnot viime vuoden marraskuussa ja uudelleen samat asunnot kesäkuun alussa. Keskimäärin joka toinen (56 prosenttia) uusista keskusta-asunnoista oli talven ja kevään jäljiltä edelleen myymättä.

Eniten samoja asuntoja oli edelleen myynnissä Turussa (74%), Lahdessa (70%), Kouvolassa (69%), Oulussa (68%) ja Espoossa (63%).

Tilastoissa paras tilanne on Tampereella, jossa jokainen tuolloin keskustassa myynnissä ollut uusi asunto on mennyt kaupaksi. Tosin myynnissä marraskuussa oli vain kahdeksan asuntoa.

Myös Kuopiossa (26%), Jyväskylässä (35%), Vantaalla (43%) ja Helsingissä (44%) myynnissä on keskimääräistä vähemmän samoja asuntoja kuin puoli vuotta sitten.

– Sanotaan, etteivät luvut yllätä, mutta onhan se huolestuttava luku, jos ajatellaan että ollaan ihan Lahden ydinkeskustassa. On lähdetty vähän liian utopistisella hinnalla liikenteeseen, että kyllähän asunnot liikkuvat keskustassa, jos ne hinnoitellaan oikein, Juha Hirvonen miettii.

Hintajoustoja jo tehty

Hirvonen laskeskelee, että Lahden keskustassakin hintakuplaa on uusissa asunnoissa kymmenistä tuhansista euroista jopa sataan tuhanteen asunnon koosta riippuen.

– Uusien asuntojen hintojen pitäisi joustaa samassa suhteessa kuin vanhojenkin. Jos omakotitalosta saa 200 000 ja väliraha uuteen asuntoon on 200 000-300 000 euroa, niin aika harvalla on varaa ottaa sitä väliä, Hirvonen laskee.

Maaret Hedlund Hartelasta tunnistaa ongelman. Heidänkin kohteissaan asuntojen hintapyyntöjä on jouduttu rukkaamaan alaspäin.

– Kyllä isoissa asunnoissa puhutaan ihan 10 000-30 000 eurosta, Hedlund sanoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.