Uutishuone paljastaa tarinat 45 minuuttia -ohjelman taustalla - "Albaniassa ase ohimolla"

Tutkivan journalistin työstä vain pieni osa näkyy ulospäin katsojalle, esimerkiksi MTV3:n 45 minuuttia -ohjelmassa keskiviikkoiltaisin. Todellisuudessa uutisjutun taustalla on lukuisia työtunteja, useita haastatteluita, monia taustatapaamisia - mutta ennen kaikkea iso joukko ihmisiä tekemässä luotettavaa ja laadukasta journalismia.

MTV3 avasi syyskuussa virtuaalisen uutishuoneen, joka on nyt täydentynyt myös Huomenta Suomen ja 45 minuuttia -ohjelman osalta.

– Uutishuone-sivusto kertoo pienen väläyksen siitä, millaista on 45 minuuttia -ohjelman moniammatillisen työryhmän työ. Pienen väläyksen siitä syystä, että 40 toimittajasta tai yhtä suuresta joukosta kuvaajia ja editoijia vain muutama mahtuu esille. Todellisuudessa joukkueeseemme kuuluu myös esimerkiksi kuvaussihteeri, kääntäjä ja graafikko, lisää 45 minuuttia ohjelman vastaava tuottaja Jussi Eronen.

– Haluamme pilke silmäkulmassa kertoa työmme taustoista ja tuoda monia katsojia kiehtovaa televisiomaailmaa läheisemmäksi yleisölle. Sivusto kertoo siitä, miten sinnikkäästi koetamme palvella katsojia ja tarjota heille vain parasta.

Ase ohimolla ja nettipedofiilin uhrin kohtalo

Katsoja näkee keskiviikkoiltaisin 45 minuuttia -ohjelman juontajan, ehkäpä vastaavan tuottajan kommentoimassa jotain aihetta sekä toimittajan vilahtamassa ruudussa. Jutun syntyyn vaikuttaa kuitenkin suuri joukko työntekijöitä.

Esimerkiksi editoija, joka kokoaa jutun kuvineen ja juontoineen, kohtaa työssään monia haasteita, kun 45 minuuttia -ohjelman juttujen pituus vaihtelee muutamasta minuutista jopa yli kymmeneen minuuttiin.

– Kuvituksessa täytyy miettiä joka viikko uusia jippoja, ettei aina olisi vain puhuvia päitä ja kaupunkikuvaa. Yritän aina rakennella erilaisia kuvallisia elementtejä, joita ehkä osaa itse arvostaa enemmän kuin katsoja, editoija Pauline Kuusela nauraa.

Jokaisella työntekijällä on oma tärkeä roolinsa lopputuloksen syntymiseen, mutta myös mielenkiintoisia juttuja kerrottavanaan. Juuri tätä MTV3 haluaa korostaa virtuaalisella uutishuoneellaan.

– Parhaiten mieleeni on jäänyt juttukeikka Albaniassa, jossa seurasimme mafian toimintaa. Keskellä yötä ohimolleni painettiin automaattiase, se tuntui aika pelottavalta, kertoo Roman Rokicki, yksi 45 minuuttia -ohjelman kuvaajista.

– Kerran nuori poika, nettipedofiilin uhri, otti yhteyttä toimitukseen ja halusi kertoa tarinansa. Hän luotti minuun, ja saimme aikaiseksi onnistuneen jutun, kertoo toimittaja Raija Kantomaa.

Projekti on pitkäaikainen investointi

Sama studio, jossa 45 minuuttia -ohjelmaa tehdään, toimii myös Huomenta Suomen ja Studio55-ohjelman kotina. Studio koki todellisen muodonmuutoksen syksyn aikana, jotta se voisi palvella molempien ohjelmien tekijöitä parhaalla mahdollisella tavalla.

– Uusi studio on palvellut tehtävässään hyvin. Se antaa ilmaa ja tilaa toiminnalle aivan uudella tavalla. Jatkossa opimme varmasti hyödyntämään sitä vielä paremmin, sillä kyse on pitkäaikaisesta investoinnista, vastaava tuottaja Eronen sanoo.

Myös virtuaalinen uutishuone on tullut jäädäkseen. Sen sisältöä päivitetään jatkuvasti, jotta lukija ja katsoja löytäisi sieltä aina uusia oivalluksia. Henkilöhaastatteluiden lisäksi sivustolla otetaan esimerkiksi kantaa ajankohtaisiin asioihin, sieltä löytyy arkiston aarteita sekä uutisaiheisia sovelluksia, joita voi jakaa sosiaalisessa mediassa.

Millainen on onnistunut tutkivan journalismin juttu? Millaista on työskennellä vaikeiden, kipeiden asioiden parissa? Millainen tunnelma toimituksessa on viisi minuuttia ennen ja viisi minuuttia jälkeen keskiviikkoillan ohjelman? Näihin kysymyksiin löydät vastauksen MTV3:n uutishuoneelta, jossa tekijät paljastavat työnsä suolan.

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.