Nämä todelliset pulmapähkinät odottavat uusia kansanedustajia

Uusi hallitus saa ratkottavakseen joukon isoja asioita, joista osa on jäänyt edeltäjiltä levälleen juuri hankaluutensa vuoksi.

Ainakaan näiltä hallitus ei voi välttyä:

Kestävyysvaje: Julkisen talouden alijäämä nousi viime vuonna jo yli EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen viitearvon. Velkaantuminen pitäisi saada taittumaan, mutta keinoista on puolueiden välillä suurta erimielisyyttä.

Sote: Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen tarpeesta vallitsee poliittinen yhteisymmärrys, mutta työ on täysin kesken. Sote-lakiesitys kaatui sen jälkeen, kun sen perustuslailliset ongelmat olivat käyneet ilmeisiksi. Palveluiden rahoituksesta on esitelty viisi mahdollista mallia.

Nato: Puolueiden puheenjohtajat ovat olleet halukkaita jättämään auki mahdollisuuden Nato-jäsenyyden hakemiseen. Osa on korostanut tarvetta Nato-selvityksen tekemiseen.

Tänä iltana selviää, millainen eduskunta Suomen asioita hoitaa seuraavat neljä vuotta. MTV Uutiset seuraa tuloksen laskemista ja vaalituloksen valmistumista suorassa tv-lähetyksessä läpi illan, alkaen kello 19.30.

Suoraa lähetystä voi seurata sekä MTV3-kanavalla että MTV Katsomossa.

Yömyöhään jatkuvassa lähetyksessä seurataan tuloksen laskemista reaaliajassa, kuullaan kahdeksan puolueen puheenjohtajan ja vaalivalvojaisväen mietteitä ja tunnelmia sekä analysoidaan vaalitulosta asiantuntijaraadin avustuksella.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.