Uutta influenssarokotetta valmistetaan apinan soluissa

Syksyllä myyntiin tullutta, Baxter Oy:n valmistamaa kausi-influenssarokotetta kasvatetaan apinan solulinjassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Ulpu Elonsalo kertoo, että uusi influenssarokote ei kuitenkaan ole tulossa kovin laajaan markkinointiin.

–Rokote on suunnattu marginaalisille ryhmille, jotka eivät kuulu kansallisen rokoteohjelman piiriin. Näitä rokotteita tullaan luultavasti myymään reseptillä apteekeissa.

Vastine kananmuna-allergikoille

Uusi rokote eroaa jo pitkään markkinoilla olleesta vanhasta influenssarokotteesta erilaisella tuotantomenetelmällä.

Elonsalo kertoo, että vanhassa rokotteessa käytettäviä viruskantoja viljellään hedelmöitetyssä kananmunassa, kun taas nykyistä rokotetta valmistetaan apinan solusta peräisin olevassa solulinjassa.

–Aiemmin oltiin huolissaan siitä, että kananmunalle erittäin herkät henkilöt saavat allergisia reaktiota rokotteesta. Tämä on kuitenkin erittäin harvinaista, sillä rokotteesta poistetaan tuotantovaiheessa monin eri menetelmin kaikki siihen oleellisesti kuulumattomat aineet.

Uusi, apinan solulinjassa valmistettava rokote soveltuukin siis erittäin herkästi allergisia reaktioita saaville kananmuna-allergikoille, vaikka riski allergisen reaktion saamiseen kananmunassa valmistettavasta rokotteesta onkin hyvin pieni.

Rokotteet tutkitaan erittäin tarkasti

Uutta influenssarokotetta valmistetaan niin sanotulla vero-soluviljelytekniikalla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että rokotteessa tarvittavaa influenssavirusta kasvatetaan apinan solulinjassa. Rokotteen valmistustapa ei kuitenkaan ole riski.

–Nämä rokotteet joutuvat käymään useampaan kertaan puhdistus- ja pilkkomisvaiheet. Säädökset lääkeaineiden puhtauteen ovat kovat, ja seurantaa tehdään paljon, Elonsalo sanoo.

Mahdolliset uuden influenssarokotteen aiheuttamat allergiset reaktiot ovat hyvin harvinaisia siinä missä perinteisen "kananmunarokotteenkin".

–Tavallaan on selustan varmistamista, että valmistaja ilmoittaa mitä kaikkea pientäkin lääkeaine sisältää. Näin valmistaja pesee kätensä mahdollisista seurauksista, jos joku valmisteen käyttäjä onkin hyperherkkä, Elonsalo kertoo.

Rokotteen tulo markkinoille on hyvin pitkä prosessi. Aika uuden rokotteen valmistuksesta ja markkinoille tuonnista voi viedä Elonsalon mukaan jopa 10-15 vuotta. Rokotteen testaus ei suinkaan lopu markkinoille tuloon, vaan valmistetta testataan paljon vielä markkinoille tulonkin jälkeen.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.