Vaalien tarkistuslaskenta alkaa aamulla

Kuntavaalien äänten tarkastuslaskenta alkaa tänään aamuyhdeksältä. Tarkastuslaskennassa käydään läpi annetut äänet ja päätetään, mitkä äänestysliput hyväksytään ja mitkä hylätään.

Kuntien keskusvaalilautakunnat vahvistavat kuntavaalien lopullisen tuloksen keskiviikkoiltana tarkastuslaskennan valmistuttua.

Kuntavaaleissa annettiin tällä kertaa noin 2,5 miljoonaa ääntä. Äänestysaktiivisuus oli vain 58,2 prosenttia.

Kuntavaalien suurin puolue oli kokoomus, joka sai vaalipäivän alustavassa laskennassa 21,9 prosenttia koko maan äänistä. Toiseksi tuli SDP 19,6 prosentilla ja kolmanneksi keskusta 18,7 prosentilla.

Vaalien selkeä voittaja oli neljännestä sijasta huolimatta perussuomalaiset, joka sai 12,3 prosenttia koko maan äänistä. Puolueen kannatus kasvoi viime kuntavaaleista 7:llä prosenttiyksiköllä.

Uudet valtuutetut aloittavat työnsä kunnissa ensi vuoden alussa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.