Vaalikeräys jatkuu myös toisella kierroksella

Äänestyspaikoilla kerättävä tuki jää kokonaan kotimaahan. Tukea saa yhteensä 17 valtakunnallista järjestöä.

Perinteinen vaalikeräys jatkuu myös presidentinvaalien toisella kierroksella. Vammais- ja kansanterveysjärjestöjen yhteinen Tuetaan toisiamme -keräys jatkuu jälleen ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä huomenna.

Äänestyspaikoilla kerättävä tuki jää kokonaan kotimaahan, ja tukea saa yhteensä 17 valtakunnallista järjestöä. Puolet tuotosta käytetään valtakunnalliseen vammais- ja kansanterveystyöhön ja toinen puoli jää paikallisyhdistysten käyttöön.

Mukana olevien vammais- ja kansanterveysjärjestöjen yhdistyksiin kuuluu yhteensä noin puoli miljoonaa jäsentä. Ensimmäinen vaalikeräys järjestettiin vuonna 1907.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.