Vaalimaalle haetaan tullimiehiä

Itäisessä tullipiirissä on jo aloitettu uuden henkilökunnan rekrytointi Vaalimaan tulliasemalle. Usean tullimiehen jääminen kiinni salakuljetetun alkoholin ja tupakan varastamisesta on aiheuttanut Vaalimaan raja-aseman tulliin henkilöstöpulaa. Se, kuinka monta uutta otetaan töihin, riippuu tyystin esitutkinnan tuloksista, kertoo tullipiirin päällikkö .
-Olemme haastatelleet tiedossamme olleita sopivia hakijoita. Vuorot ovat ohenneet melkoisesti keskusrikospoliisin tekemien kuulustelujen edetessä, Kivilaakso kertoo.

Kukaan rikokseen epäiltynä kuulusteltu ei Kivilaakson mukaan voi ainakaan toistaiseksi työskennellä tullissa. Torstaihin mennessä oli KRP kuulustellut 14:ää Vaalimaan tullivirkailijaa. Heistä suurin osa on myöntänyt varkaudet. Jos vaalimaalle syntyy ruuhkia, on tullilla hetkellisesti käytössä Kotkan ja Lappeenrannan liikkuvat yksiköt. Myös vuoden lopussa toimintansa aloittavan rekkojen läpivalaisulaitteeseen koulutettavana olevat 15 henkilöä ovat tullin käytettävissä. Kaikkiaan Vaalimaalla on tullissa töissä 65 henkilöä. Tehtäväalueella, jossa väärinkäytöksiä on ilmennyt, heitä oli töissä 25. (STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.