Vaalirahasotku ei ole syönyt äänestysintoa kuntavaaleissa

Suomalaisten äänestysinto syksyn kuntavaaleissa näyttää nousevan edellisvaaleista. Varmimmin uurnille ovat menossa ikääntyneet ihmiset, korkeakoulututkinnon suorittaneet ja Etelä-Suomessa asuvat. Vaalirahoituskeskustelu ei ole vaikuttanut enemmistön äänestyshalukkuuteen.

Kuntaliiton teettämään vaalikyselyyn kesä-heinäkuun vaihteessa vastanneista suomalaisista kaikkiaan 68 prosenttia aikoo äänestää syksyn kuntavaaleissa. Lukemat ovat pitkälti samoja Kuntaliiton vastaavan maaliskuussa toteutetun kyselyn kanssa.

Äänestysprosentti nousisi selvästi edellisvaaleja korkeammaksi, tosin äänestysaikeita kartoittavissa kyselyissä saadaan yleensä korkeampia äänestyslukuja kuin itse äänestystilanteessa. Vuoden 2004 kunnallisvaalien äänestysprosentti oli 58,6, kun taas vuonna 2000 vain 55,9 prosenttia kansalaisista äänesti.

Keväällä äänestyspäätöstään vielä harkinneista yhä useampi on jättämässä äänestämättä. Maaliskuussa 21 prosenttia äänestäjistä ei vielä tiennyt, aikooko äänestää. Nyt epäröiviä on kaikkiaan 17 prosenttia ja ääntään ei aio käyttää 14 prosenttia vastanneista. Äänestämispäätöstään empiviä on paljon varsinkin 18–24-vuotiaissa.

Vaalirahoituskeskustelu ei ole vaikuttanut enemmistön äänestysintoon

Suurin osa, 77 prosenttia äänestäjistä kokee, että keväällä alkaneella vaalirahoituskeskustelulla ei ole vaikutuksia heidän äänestämishalukkuuteensa.

Vain 10 prosenttia vastaajista ilmoittaa vaalirahoituksen ympärillä käydyn keskustelun vähentäneen heidän äänestysinnokkuuttaan. Samalla 12 prosenttia äänestäjistä kertoo vaalirahoituskeskustelun lisänneen heidän äänestysintoaan.

Enemmistö luottaa ehdokkaiden kykyihin

Yli puolet äänestäjistä luottaa joko erittäin tai melko paljon kunnallisvaaliehdokkaiden kykyyn päättää asuinkuntansa asioista. Vain neljä prosenttia äänestäjistä ei luota lainkaan ehdokkaiden päätöskykyyn.

Ehkä yllättäenkin luottavaisimpia ovat nuoret, alle 35-vuotiaat äänestäjät. Samalla heidän äänestysintonsa on jälleen muita ikäluokkia alhaisempi. Esimerkiksi alle 25-vuotiaista vain 42 prosenttia sanoo äänestävänsä syksyllä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.