Vaalirahoitussoppa paisuu - edustaja sai huomattavan summan "outoa" rahaa

Eduskunnan vaalirahoitus-keskustelu ei ota laantuakseen. Ensimmäisen kauden kansanedustaja Sampsa Kataja (kok.) on ottanut merkittävän summan vaalirahaa vastaan yhdistykseltä, jonka taustoja hän ei tiedä.

Kataja sai vaalitukea "Satakunnan tulevaisuus 2011" -kansalaisyhdistykseltä 54 200 euroa. Yhdistyksen taustavoimia ei ole eritelty, vaikka yhdistys on käytännössä rahoittanut koko vaalikampanjan.

Kataja väittää tuntevansa yhdistyksen riittävän hyvin. Hänen mukaansa he tukevat samaa asiaa, Satakunnan kehittämistä.

Kansanedustaja ei kuitenkaan tiedä itseään tukeneen yhdistysen taustoja eikä yhdistyksen toimintatarkoitus ole hänelle selvä. Kataja ei tiedä, mistä yhdistys on saanut rahansa, mitkä sen tarkoitusperät ovat ja mitä sen taustalla on. Kataja ei myöskään tiedä, kuinka suurilla summilla yhdistys on muita tukenut ja mitä yhdistys ylipäätänsä tekee.

- En minä ole kysellyt se vaalirahan perään, että millä motiivilla te minua tuette. Minä olen kiitollisena ottanut tuen vastaan ja sen mukaan olen sitten ilmoituksen antanut, Kataja sanoo MTV3:n haastattelussa.

Vaikka Kataja ei tukijansa taustoja tiedä, hänen mukaansa vaalirahoituslainsäädäntöä pitäisi muuttaa.

- Minusta tämä nykyinen lainsäädäntö ei avaudu riittävässä määrin. Tarvitaan lainmuutos jotta läpinäkyvyyttä saadaan lisää.

Mutta Kataja ei aio selvittää, mistä yhdistys on rahansa saanut, vaikka yhdistyksen suurin tehtävä on ollut tukea Katajan ehdokkuutta.

- Toimin tämän nykyisen lain mukaan ja nykyisen oikeuskäytännön mukaan. Kun laki muuttuu, niin toimitaan sen lain mukaan.

Lisää aiheesta:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.