Vaalisää jakaa Suomen kahtia: Toisella puolella aurinkoista ja toisella laidalla sataa

Eri puolella Suomea äänestetään huomisissa eduskuntavaaleissa varsin vaihtelevissa sääolosuhteissa.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että ensi yönä pohjoisesta saapuu sateita. Päivällä sataa koko maan itäosassa: Itä-Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa. Myöhemmin iltapäivällä pohjoisessa poutaantuu.

Sateet tulevat enimmäkseen vetenä, mutta Pohjois-Karjalassa sateet saattavat tulla myös lumena. Myös raekuurot ovat mahdollisia.

Suomen länsipuolella sää on poutaista; Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla aurinkoistakin. Päivä on kuitenkin tuulinen: varsinkin maan länsiosissa pohjoistuuli tuivertaa.

Lounais-Suomessa ja Etelä-Suomessa on pilvistä, mutta myöhemmin illalla pilvipeite voi rakoilla.

Päivälämpötila on 5-10 astetta lännen rannikkoseuduilla. Idässä sateisilla alueilla päivälämpötila on 0-5 astetta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.