Vaarallisen aineen onnettomuus Nurmeksessa - tavarajunan veturi palaa

Tavarajunan veturi on syttynyt palaamaan Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa.

Pelastuslaitoksen mukaan juna on kuljettanut vaarallista ainetta. Hälytys annettiin Kohtavaarantien kohdalla.   

Pelastuslaitoksen mukaan lisätietoja asiasta on luvassa muutaman tunnin kuluttua.   
Lieksan ja Nurmeksen välillä järjestetään korvaavia kuljetuksia, kertoo VR.  Kaksi taajamajunaa korvataan linja-autoilla.   

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.