Väärät hätäsoitot yleisiä itärajalla

Häiriöpuhelujen syyksi on esitetty testisoittoja varastetuista ja Venäjälle päätyneistä puhelimista. Hätäliikenteen häiritsemisen on rangaistavaa ja siitä on annettu myös ehdottomia vankeustuomioita Suomessa.

Itärajan hätäkeskukset kärsivät turhista ja ilkivaltaisista hätäpuheluista selvästi muuta maata useammin.

Kaakkois-Suomen ja Pohjois-Karjalan hätäkeskukset saavat häiriösoittoja nimenomaan matkapuhelimista, joissa ei ole SIM-korttia asennettuna, jolloin numerotiedotkaan eivät välity hätäkeskukselle.

Suomessa hätänumeroon voi soittaa puhelimesta, jossa ei ole SIM-korttia. Osa häiriöpuheluista tulee rajan tuntumasta Venäjän puolelta.

- Sen verran huomattavia määriä puheluita tulee, että niillä on työllistävä vaikutus, Kaakkois-Suomen hätäkeskuksen viestipäällikkö Osmo Malmi sanoo, mutta ei lähde arvioimaan häiriösoittajien määrää.

- Ilmeisesti joku saa siitä mielihyvää, kun saa ottaa yhteyttä.

Malmin mukaan myös Pohjois-Pohjanmaan-Kainuun sekä Lapin hätäkeskusten alueilla kärsitään samasta ongelmasta.

- Muilla kuin itärajan hätäkeskuksilla tämä ei ole niin merkittävä ongelma.

Malmin mukaan häiriösoitot eivät ole johtaneet hälytystoimenpiteisiin. Ilkivaltaisia ilmoituksia keksityistä onnettomuuksista ei ole tehty. Turhat soitot voivat kuitenkin hidastaa oikeiden hätäpuhelujen välittymistä.

Yhdeksi häiriöpuhelujen syyksi pilasoittojen lisäksi on esitetty testisoittoja varastetuista ja Venäjälle päätyneistä puhelimista. Soitolla varmistetaan, saako laitteella muodostettua yhteyden verkkoon.

Pohjois-Karjalan hätäkeskuksen johtajan Heikki Koposen mukaan käytetyn kielen perusteella häiriöpuheluita tehtailevista merkittävä osa on venäläistä alkuperää olevia henkilöitä.

- Sekä oman maan sisältä että Venäjältä soitettujen puheluiden joukossa on ilkivaltaa, aiheettomia puheluita, Koponen sanoo.

SIM-kortin käyttöpakosta on keskusteltu usein

Koposen mukaan häiriösoitoille täytyy pystyä tekemään jotain varsinkin, jos ne vaikeuttavat hätäkeskuksen palvelutasoa merkittävästi.

- Varmaan siinä tapauksessa on arvioitava erikseen, halutaanko, että SIM-kortittomallakin puhelimella voi soittaa hätäpuhelun, vai eikö haluta.

Koponen samoin kuin Malmi mainitsevat, että ilman SIM-korttia soitettujen puheluiden joukossa voi olla oikeitakin hätäpuheluja.

Sisäasiainministeriön pelastusosaston ylitarkastajan Mikko Jääskeläisen mukaan ilman SIM-korttia tehdyt hätäpuhelut nousevat aika ajoin esiin pelastusosaston, hätäkeskuksien ja Viestintäviraston välisissä keskusteluissa.

- Vuosittain todetaan, että tällainen pieni ongelma on, mutta ainakaan näillä näkymin kenelläkään ei ole ollut aloitetta ruveta muuttamaan sitä.

SIM-kortin käyttämisestä hätäpuheluissa päätetään EU:n sisällä maakohtaisesti. Jääskeläisen mukaan useassa EU-maassa kortin käyttöä vaaditaan.

Hätäliikenteen häiritsemisen on rangaistavaa ja siitä on annettu myös ehdottomia vankeustuomioita Suomessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.