Vaatteiden yhdenmukaisiin kokomerkintöihin vielä matkaa

Vaatteiden kokomerkintöjen yhdenmukaistaminen on EU:ssa vielä lapsenkengissä.

Nyt hollantilaiset asiantuntijat ovat esittäneet EU-maille järjestelmää, jossa on yhteensä 15 000 erilaista kokomerkintää, ja jota tekstiilialan ammattilaistenkin on vaikea ymmärtää.

Vastustajien mukaan järjestelmä on matemaattisesti erinomainen, mutta tavallisen kuluttajan kannalta se on täysin käsittämätön.

Eurooppalaisia vaatekokoja on yritetty harmonisoida jo usean vuoden ajan. Ihmisten mittaukset on useimmissa maissa jo saatettu loppuun.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 03.06.2003).

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.