Vähemmistövaltuutettua tarvitaan yhä useammin

Yhä useampi tarvitsee vähemmistövaltuutetun apua.

Vähemmistövaltuutetun toimisto sai viime vuonna neljänneksen enemmän yhteydenottoja kuin toissa vuonna.

Toimiston vuosikertomuksen mukaan varsinkin syrjintää ja epäasiallista kohtelua koskevat yhteydenotot ovat lisääntyneet. Yli puolet asiakkaista hakee apua näistä syistä.

Syrjintään liittyvät yhteydenotot ovat lisääntyneet jo useamman vuoden ajan.

Kaikille pitää tarjota avaimet Suomeen

Vaikka maahanmuutto Suomeen kasvaa koko ajan, tulokkaiden opastaminen yhteiskunnan tavoille on jäänyt sivuraiteelle.

Vähemmistövaltuutettu Suurpää sanoo, että viranomaiset eivät ole valmistautuneet riittävästi kasvavan maahanmuuttajajoukon kotouttamiseen.

- Yksinkertainen vastaus on, että ei ole. Ei olla nähty ihmisten kokonaiselämäntilannetta. Meillä keskustelu on fokusoitunut siihen, että kuinka paljon maahanmuuttajia tarvitaan täyttämään lisääntyvän eläköitymisen tekemä aukko.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.