Vahva presidentti on Sdp:n mieleen

Selvä enemmistö Sdp:n eduskuntaryhmästä kannattaa vahvaa presidenttiä.

Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien kyselyssä 33 kansanedustajaa 45:stä oli sitä mieltä, että presidentin valtaoikeuksiin saa tehdä vain pieniä sisäpolitiikan alaa koskevia supistuksia. Yksi ei halunnut ottaa kantaa siihen, mitä valtaoikeuksille pitäisi tehdä. Viittä kansanedustajaa ei tavoitettu kyselyyn.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) sanoi viime lauantaina Ylen Ykkösaamussa, että hän kannattaa presidentin valtaoikeuksien voimakasta karsimista. SDP ottaa virallisesti kantaa asiaan ensi keväänä puoluevaltuustonsa kokouksessa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.