Vahvat kipulääkkeet liittyvät yhä useampaan kuolemaan

Vahvoihin kipulääkkeisiin liittyvät kuolemat ovat yleistyneet Suomessa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa vahvoja opioidilääkkeitä löytyi viidesosasta yliannostukseen kuolleista.

- Uudet kipulääkkeet ovat tulleet mukaan kuoleman kuvaan, luonnehtii Päihteet ja riippuvuus -osaston johtaja Pekka Hakkarainen tilannetta.

Myös eri aineiden sekakäyttö on yleistä. Erityisesti alkoholi ja rauhoittavat lääkkeet ovat usein mukana sekakäyttökuolemissa.

THL:n tutkimuksen tiedot ovat vuodelta 2007, jolloin tapaturmaisia yliannoskuolemia oli runsaat 140. Valtaosa uhreista oli miehiä, ja heidän keski-ikänsä oli runsaat 30 vuotta.

Yliannokseen kuolleiden lisäksi huumeita löytyi esimerkiksi henkirikosten uhreista, onnettomuuteen joutuneista ja itsemurhan tehneistä. Hakkarainen esitteli tutkimusta A-klinikkasäätiön Päihdetiedotusseminaarissa Prahassa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.