Vain 10 prosenttia suomalaisista tuntee EU-perustuslain

Sanomalehti Suomenmaan kyselyssä 52 prosenttia vastaajista myönsi, ettei tunne EU:n perustuslaillisen sopimuksen sisältöä juuri lainkaan.

Suuri enemmistö suomalaisista tuntee EU:n perustuslakiesityksen hyvin huonosti. Sanomalehti Suomenmaan Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä 52 prosenttia vastaajista myönsi, ettei tunne perustuslaillisen sopimuksen sisältöä juuri lainkaan. Melko vähän sopimusesitystä arvioi tuntevansa 36 prosenttia.

Silti yli puolet haluaisi, että Suomi ratkaisee kantansa kansanäänestyksellä. Eduskunnan käsiin päätöksenteon jättäisi 38 prosenttia vastaajista.

Myös EU:n nykyiset, jäsenvaltioita koskevat sopimukset tunnetaan huonosti. Vastaajista 85 prosenttia sanoi tuntevansa niitä vähän tai ei ollenkaan.

Varsinkin keskusta vierastaa perustuslakia

Suomalaisista 39 prosenttia pitää EU:n perustuslakia tarpeettomana. Sitä kannattaa 28 prosenttia. Suomenmaan kyselyssä lähes kolmannes ei osannut tai halunnut ottaa kantaa asiaan.

Keskustan kannattajat ovat kaikken epäluuloisimpia. Puolueen kannattajista vain 21 prosenttia pitää sopimusta tarpeellisena ja 44 prosenttia tarpeettomana.

EU-myönteisin puolue on kokoomus, josta 45 prosenttia kannattaa ja 30 prosenttia vastustaa uutta perustuslakia.

Kokoomuksen ja vihreiden kannattajat näyttävät olevan hieman muita paremmin perillä, mitä perustuslakisopimukseen on kirjoitettu. Sdp:n, keskustan ja vasemmistoliiton kannattajista alle kymmenen prosenttia arvioi tuntevansa sopimusluonnosta riittävästi tai melko paljon.

Toukokuun puolivälissä tehtyyn tutkimukseen haastateltiin yli tuhatta suomalaista. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.