Enää Mikko Alatalon vaalirahailmoitus puuttuu – Kauko Juhantalo myöhästyi

Kaksi kansanedustajaa, keskustan Kauko Juhantalo ja Mikko Alatalo eivät jättäneet vaalirahailmoitusta määräaikaan mennessä. Juhantalo kuitenkin toimitti ilmoituksensa hiukan määräajan jälkeen.

Kaikki muut, myös ministerit, jättivät ilmoituksensa aikataulussa.

Eduskuntavaalien vaalirahailmoituksen viimeinen jättöpäivä oli eilen. 

Alatalon vaalirahailmoitus puuttuu edelleen.

Ehdokkaan tulee kertoa kampanjatuesta, jonka hän on saanut rahana, tavarana tai palveluna. Yksityishenkilöiden antamat tuet julkistetaan, jos summa on yli 1 500 euroa.

Ilmoitusvelvollisuus koskee valituksi tulleita sekä varasijalle yltäneitä ehdokkaita.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.