"Vain ulkomaalaiset kuskit ajavat kännissä"

Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry:n puheenjohtaja Ahti Myllys kiistää väitteet, joiden mukaan humalassa ajaminen on tuttua suomalaisille rekkakuskeille. Kuljetusyrittäjä Seppo Venesjärvi väittää Ylen uutissivuilla, että kuljettajien puolen promillen humalat ovat arkipäivää maanantai- ja tiistaiaamuisin.

Myllyksen mukaan ulkomaalaiset kuljettajat syyllistyvät krapulassa ajamiseen ja se on varsin hyvin myös SKAL:n tiedossa.

- Kun ollaan ulkomailla eikä ole muuta kiinnekohtaa kuin se oma auto, niin siellähän viikonloputkin on vietettävä ja aikaa tapettava, hän tiivistää.

Myllyksen mielestä ulkomaalaisten kuskien meno on välillä aika hulvatonta, varsinkin silloin kun kuljettajat kokoontuvat viettämään aikaa samoille nurkille.

- Satamiin kokoontuu usein puolalaisia ryhmiä viettämään aikaa ja juhlimaan. Samalla alueella saattaa olla useitakin rekkoja ja meno sen mukaista, Myllys suomii tiukkasanaisesti.

SKAL:n puheenjohtaja puolustaa suomalaista vastuuta ja uskoo, että päihdeongelmaiset karsiutuvat hyvin nopeasti pois alalta, koska työnantajat eivät juuri sormiensa läpi katsele. Humalassa ajamisesta kiinnijääminen on alalla irtisanomisperuste.

- Kannatan alkolukkoa ammattiautoilijoille jo ensimmäisen kärähtämisen jälkeen jos työpaikka on säilynyt, pohdiskelee Myllys.

Myllystä harmittaa myös, että julkisuudessa on väitetty alalle pääsyn olevan liian helppoa. Hän muistuttaa, että pääsyvaatimuksia on tiukennettu tänäkin vuonna.

- Pelkällä kuorma-autokortilla ei vielä pääse ajamaan ammatikseen.

Lue myös:

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.