Vainaja unohtui kylmäkaappiin yli neljäksi kuukaudeksi

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen moittii vainajien käsittelyä ja säilyttämistä puutteelliseksi.

Moitteen taustalla on tapaus, jossa Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen kylmäsäilytystiloista löytyi kesällä 2008 tarkastuksen yhteydessä vainaja, joka oli tuotu laitokselle yli neljä kuukautta aikaisemmin. Vainaja oli unohtunut säilytykseen.

Leski ei kysellyt vainajan olinpaikkaa, sillä hän oli siinä käsityksessä, että hänen puolisonsa ruumis oli luovutettu Helsingin yliopiston biolääketieteen laitokselle. Vainaja oli testamentannut ruumiinsa lääketieteellisiin opetus- ja tutkimustarkoituksiin, ja ruumiinluovutustestamentti oli toimitettu vainajan mukana oikeuslääketieteen laitokselle.

Jääskeläisen mukaan Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitoksen on seurattava kylmätiloissaan olevien vainajien säilytysaikoja, jotta vainajia ei pääse unohtumaan niihin. Oikeusasiamiehen mielestä ei ole riittävää, että kylmäsäilytystilat tarkastetaan esimerkiksi vain siivousten yhteydessä. Oikeusasiamies muistuttaa, että laitos on vastuussa vainajista, joita sen tiloissa säilytetään.

Oikeusasiamies pyytää Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen laitosta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta ilmoittamaan marraskuun loppuun mennessä, mihin toimenpiteisiin ne ovat ryhtyneet tilanteen korjaamiseksi.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.