Väitös: Iäkkäällekin voi puhjeta keliakia

Keliakia voi puhjeta yli 50-vuotiaana.

Keliakiaa myös esiintyy enemmän ikääntyvillä ihmisillä kuin nuoressa aikuisväestössä, kertoo tuore sisätautiopin väitöskirja.  

Tutkija suosittelee vanhempien ikäryhmien aktiivista seulontaa riskiryhmissä, sillä ikä ei suojaa keliakiaan sairastumiselta. Ikääntyvät myös hyötyvät gluteenittomasta ruokavaliosta.  

Keliakia on vehnän, rukiin ja ohran aiheuttama suoliston imeytymishäiriö.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.